Neljäs viikko!
Perjantaina tajusin, että reissuahan on jäljellä enää viikko. Ja ihan uskomattoman nopeesti onkin aika mennyt. Tuntuu, että eilen vasta saavuttiin, ja edelleen vähän harjoittelen tässä uudessa ympäristössä toimintaa. Niin se aika vaan kuitenkin on kiitänyt ohi, ja viimeinen viikko kolkuttelee ovella.
Maanantaina päätin ennen töitä kiivetä Tuomiokirkon torniin. Yhdistelmälipulla (josta opiskelijana sain alennusta!) sai kiivetä n. 530 porrasta toiseen katedraalin korkeista torneista, sekä vierailla aarrekammiokellarissa. Torniin kiipeäminen sujui yllättävän kevyesti, noin viidessätoista minuutissa olin jo ylhäällä. Maisemat ylhäältä olivat toki hienot, mutta kaupungin vaikuttavin nähtävyys, Kölnin tuomiokirkko, ei tietenkään näkynyt, sillä olin kirkon tornissa.
Töissä olen tälläkin viikolla muunmuassa ottanut paljon valokuvia tunneilta, maalannut uutta väriteoriamallia ja auttanut lasten ja nuorten tunneilla apuopettajana. Oon jutellut oppilaiden kanssa lasten ja aikuisten kursseilla, ja täytyy myöntää, että kyllä harmittaa lähteä, kun tietää, että todennäköisesti en tapaa näitä ihmisiä enää koskaan uudelleen. Tosi jännittävää on ollut päästä näkemään kuinka ihmiset konkreettisesti kehittyy tosi paljon viikosta toiseen. Enkä oo ees nähnyt kun kolme viikkoa, voin vaan kuvitella, miltä tuntuu opettajana kun vuodesta toiseen saa seurata ihmisen kehitystä. Ihmiset on tosi mukavia!
Keskiviikkona käytiin Antonian, eli Goldenberg Europakollegissa tutustumaani opiskelijan kanssa joulutoreilla, joista Saksa on tunnettu. Ensimmäiset joulutorit tosiaan aukesivat jo marraskuun loppupuolella, mistä olin ehdottoman järkyttynyt, koska jouluttamista ei mun mielestä missään nimessä sais alottaa näin paljon ennen joulua, ainakaan ennen joulukuun alkua. Toisaalta tosi mukavaa, että pääsin kokemaan nekin ennen lähtöä takaisin Suomeen. Käytiin Domin vieressä sekä ostosalue Neumarktilla olevilla markkinoilla. Ostin perheenjäsenille tuliaisia ja Antonian suosittelemia paahdettuja manteleita. Kaakaoita juodessamme alkoi sataa, mutta sade muuttui nopeasti lumeksi. Oli hienoa, kun peukalonpään kokoisia hiutaleita satoi torin valaistuksessa illalla. Ihmiset olivat tosi innoissaan, koska yleensä Saksassa ei sada lunta näin aikaisin vuodesta. Vaikka lumi ei jäänyt maahan pitkäksi aikaa, katoille ja pöydille se jäi. Heitin vuoden ensimmäisen lumipalloni, mutta sen jälkeen sormille tuli kylmä. Lumisade muuttui taas rännäksi ja vedeksi jonkin ajan kuluttua, mutta kokemus oli silti hieno.
Isovanhempani saapuivat keskiviikkoiltana Kölniin katsastamaan kaupungin joulutorit ja ehkäpä myös salaa tarkastamaan pärjäämiseni. Torstaina kävimme siis yhdessä joulutoreilla, ja piipahdimmepa myös Lindtin suklaamuseossa. Oli ihanaa nähdä sukulaisia, vaikka ei siitä olekaan kuin reilu kolme viikkoa, kun viimeksi näimme. Ylipäätään oikeasti tuttujen ihmisten kanssa ajan viettäminen oli mukavaa.
Vietin isovanhempieni mukana taikka matkaoppaana, miten sen nyt ottaa, myös perjantain ja lauantain. Perjantaina kiersimme lisää Kölniä, mutta lauantaina lähdimme katsastamaan Düsseldorfin. Siellä löysimme suuren joulutorin, jolla oli mm. luistelurata! (Saksalaiset eivät tuntuneet osaavan luistella) Vanhankaupungin italialainen ravintola oli tunnelmallinen. Illalla matkasin takaisin kotiin Kölniin.
Tänään, eli sunnuntaina kävin jälleen seikkailulla. Aiemmasta lumisateesta huolimatta on tullut uskomattoman lämmintä. Tänään oli peräti 18 °C, eli järisyttävän lämmin marraskuuksi. Otin siitä ilon irti ja lähdin kävelemään. Suuntasin kohti Reiniä, ja kävelin ensin rantaa pitkin, minkä jälkeen ylitin sillan ja tutkiskelin kaupunkia toisella puolen jokea. Istuin hetkisen katsellen maisemia joenrannan kadun kiviaidalla, minkä jälkeen lähdin junalla kotia kohti, sillä oli kovaa vauhtia pimenemässä. Joen rannalla oli paljon lenkkeilijöitä, ja omakin lenkki-into melkein heräsi. Unohdin juoksukengät kotiin Suomeen, mutta ehkäpä ukin vanhoilla lenkkareilla voi silti juosta...